Kuoro

Teekkarikuoroon kuuluu noin 50 laulajaa, jotka ovat pääasiassa Tampereen teknillisen yliopiston opiskelijoita, mutta mukaan mahtuu myös valmistuneita ja muiden alojen opiskelijoita. Kuoroa johtaa diplomi-insinööri ja musiikkipedagogi Johanna Lantto. Hän aloitti johtajana vuonna 2006, ja sitä ennen hän ehti laulaa kuoron riveissä kuusi vuotta.

Teekkarikuoro ja Ransu Karvakuono 25-vuotisjuhlakonsertissa Tampere-talossa (Kuva: Pyry Leppälä)

Teekkarikuoro ja Ransu Karvakuono 25-vuotisjuhlakonsertissa Tampere-talossa vuonna 2010 (Kuva: Pyry Leppälä)

Ohjelmistossa kuoro pyrkii monipuolisuuteen. Pääpaino on viihteellisissä kappaleissa, kuten suomalaisessa ja ulkomaisessa popissa ja rockissa, mutta ohjelmistoon kuuluu myös taiteellisempia ja vakavampia teoksia. Ei sovi myöskään unohtaa lauluyhtyeiden, kuten Rajattoman ja King’s Singersin tunnetuksi tekemiä kappaleita, jotka ovat vakiinnuttaneet paikkansa kuoron konserteissa.

Teekkarikuoron erikoisalaa ovat juomalaulut. Kuoron ensimmäinen, pitkään paras ja ainoa levy, Tuopin täydeltä, sisältää 21 juomalaulua, joista suuri osa kuuluu kuoron vakiorepertuaariin. Lisäksi kuoro kannustaa kaikkia kehittämään uusia juomalauluja järjestämällä vuosittain Juomalaulukilpailut Teekkarisaunalla.

Teekkarikuoron toinen, tamperelaisin ja toistaiseksi paras levy on nimeltään Alussa oli insinööri, ja se julkaistiin vuonna 2016. Voit lukea siitä lisää täältä.

Teekkarikuorolla on kaksi omaa konserttia vuodessa ja lisäksi lukuisia keikkoja eri tilaisuuksissa TTY:llä ja sen ulkopuolella. Lisäksi kuoron pienryhmä TeekkariKvartti keikkailee ahkerasti 4-10 laulajan voimin.

Kuorolaisille kuoro järjestää esimerkiksi sitsejä, STAB-bileet, ulkoilu- ja kulttuuripäivän, kaksi leiriä, saunailtoja ja keikkajatkoja. Myös esiintymismatkoja ulkomaille ja kotimaan ekskursioita harrastetaan. Kuoroon kuulumattomat voivat nauttia kuoron järjestämistä yleisötapahtumista, joita ovat talvi- ja kevätkonsertit, tammikuun lopussa järjestettävä Juomalaulukilpailu sekä keväinen bändikisa TALent.


Haluatko jäseneksi?

Lisätietoa kuoroon liittymisestä löydät Laulamaan-sivulta.