"Peto on irti" on Spotify

The Antti Tuisku hit Peto on irti muuttuu popista rennoksi jatsiksi tamperelaisten Teekkarikuoron ja Torvikopla Big Bandin tuoreessa sovituksessa. Jazz- ja swing -musiikkia pidetään usein vaikeasti lähestyttävänä, mutta tällä kertaa tutusta hitistä on kuoriutunut helposti kuunneltavaa, letkeää jatsia. Musiikin maailmassa kaikenlainen leikittely on mahdollista, ja tämä teos rikkoo rajoja.

Laulusta vastaa kuoro-osuuksien ohella Torvikoplan pitkäaikainen miessolisti Jari Latva-Teikari. Varsinaisesta sovitustyöstä huolehti kuorossa ja Koplassa vaikuttava musiikin monitaitaja, pianisti Alex Diment. Kappale äänitettiin omin voimin ja se julkaistaan ainoastaan digijakeluna. Jo ennen virallista julkaisua kappaleen on ollut radiosoitossa Rakkauden Wappuradiossa.

Idea sovitukselle lähti liikkeelle, kun Torvikopla ja Teekkarikuoro tarvitsivat yhteiseen vappukonserttiin menevän kappaleen. Mikään kappale ohjelmistossa ei sytyttänyt, joten päätettiin tehdä uusi sovitus. Vaikka konserttiin oli enää muutama yö aikaa, Diment tarttui toimeen ja Peto ehti mukaan konserttiin aivan viime metreillä.

“Oli haastavaa, opettavaista ja hauskaa! Aluksi ajatus big bandille sovittamisesta pelotti, mutta sovitus lähti liikkeelle sen jälkeen kun katsoin miten youtube-musiikinopettaja Adam Neely sovitti jatsivitsin ‘The Lick’ käyttäen block voicing -metodia.”, kommentoi Diment kysyttäessä miltä tuntui sovittaa kappaletta näin isolle kokoonpanolle.

”Alex on tehnyt hienoa työtä sovituksen kanssa. Kappale sopii erinomaisesti Torvikoplan tyyliin ja jatkaa meidän linjaa suomalaisten hittien sovittamisessa big bandille.” kertoo puolestaan Torvikoplan kapellimestari Antti Karvonen.

”Äänitykset saatiin Torvikoplan osalta purkkiin lähes yhdeltä istumalta. Se kertoo mielestäni bändin korkeasta motivaatiosta ja hyvästä rutiinista.” jatkaa Karvonen.

Tamperelainen Torvikopla Big Band on perustettu vuonna 1991, ja sen taiteellisena johtajana tahtipuikkoa heiluttaa Antti Karvonen. Torvikopla on levyttänyt aiemminkin big band -sovituksia muun muassa rakastetuista manserockin helmistä.

Vuonna 1985 perustetulla Teekkarikuorolla on puolellaan massaylivoima — kuoroon kuuluu noin 50 laulajaa. Myös Teekkarikuoro on levyttänyt, ja julkaissut kaksi levyä. Kuoroa johtaa diplomi-insinööri ja musiikkipedagogi Johanna Lantto. Sekä kuoron että koplan jäsenet ovat pääosin tamperelaisia korkeakouluopiskelijoita, mutta mukaan mahtuu myös diplomi-insinöörejä, maistereita ja muita valmistuneita.

Peto on irti -sovituksen voit kuunnella YouTubessa. Biisi on julkaistu Spotifyssä ja Apple Musicissa.

Lisätiedot:

Johanna Lantto
kuoronjohtaja, Teekkarikuoro
johannalantto [ät] iki.fi
www.teekkarikuoro.fi
Facebook ja IG: @teekkarikuoro

Antti Karvonen
taiteellinen johtaja, Torvikopla Big Band
kapellimestari [ät] torvikopla.net
puh. 040 828 3962
www.torvikopla.net
Facebook ja IG: @torvikoplabigband

Single-julkaisun kansikuvan voit ladata tästä:
https://drive.google.com/file/d/1KbPtl7rtSdgSKv6ekQMclw3dHf21MAK4/view?usp=drivesdk

Torvikopla Big Bandin painokelpoisen promo-kuvan voit ladata tästä: https://www.torvikopla.net/wp-content/uploads/2018/05/TorvikoplaBigBand_Torni-promo2-2017-logo__Jari_Latva-Teikari.jpg

Teekkarikuoron kuvia median käyttöön:
https://www.dropbox.com/sh/xlt5go9a2tx81x3/AABV9rCjmr2GVWV92-T0akyFa?dl=0

en_GBEnglish